maanantai 29. joulukuuta 2008

Uusivuosi Timantissa <3

Heipähei rakkaat ystävät! Uudenvuoden iloittelumme 31.12. klo 15 &17 Turun Seikkiksessä alkavat olla täyteen buukattuja, mutta ovimyyntiin säästimme parikymmentä lippua, joten saapukaa liputtomat ajoissa, niin saatte omanne ;)
Tiistaina 30. 12.voi vielä puhelimitsekin tehdä varauksia numerosta 040-83 223 88
Riemukasta juhlaa kaikille:) Pitäkää hauskaa tähtisilmät ja olkaa varovaisia niiden rakettien kanssa, jookoskookos? Mimi ja Kuku

maanantai 15. joulukuuta 2008

Terveisiä Keravalta<3

Kolmevuotias Jenna Misikangas huokaisi sunnuntaina, kun oli saanut kertoa joulupukille tärkeän asian. –Toivon lahjaksi prinsessatyynyä ja peittoa. Pukki lupasi tuoda minulle sellaiset, hän iloitsi. Keravan kirjastossa vieraillut pukki vakuutteli moneen kertaan, että ehtii kyllä poiketa aattona jokaisessa kodissa. Pukin veroinen elämys oli lapsille nähdä omin silmin televisiosta tutut hahmot Mimi ja Kuku. Heidän konsertissaan tuolit olisivat vain tiellä. Hyvän mielen leikkiä ja Poppamiehen soppaa ei voi edes kuunnella istuen. Kaksivuotias Sini Kärkkäinen livahti pariin otteeseen rohkeasti lempilaulajansa Mimin syliin. Konsertin lopuksi Pikku Kakkosessa nähnyt hahmot poseerasivat auliisti vanhempien kameroiden edessä ihailijat sylissään. Kotiinviemiseksi kukin sai mukaansa vielä ihailijakortin.
Anne Kanerva Keski-Uusimaa 15.12.-08

torstai 4. joulukuuta 2008

Joulunodotusterveiset<3

Heissan ystävät!!Kiitos tämän syksyn riemukkaista keikkahetkistä Helsingin, Vantaan, Sipoon,Lahden,Loviisan,Hämeenlinnan, Ylöjärven,Turun, Tampereen,Kangasalan,Kankaanpään,Nokian, Asikkalan ja Säkylän ihanat ihmiset!!! Tämän vuoden puolella nähdään vielä Keravalla 14.12. klo 15 Pääkirjaston Pentinkulma-salissa ja Turun seikkiksessä uuden vuoden aattona klo 15 ja 17. Olette joka ikinen lämpimästi tervetulleita:) Ilman teitä ei ole meitä..Keravan esitystä varten kannattaa miettiä niitä joululahjatoiveita, niin soitetaan sitten yhdessä Joulupukille;) Jos toivotte meiltä Joulupostia lapsellenne, niin lähettäkää yhteystiedot Mimille osoitteeseen: Mimi@mimijakuku.fi
Levykyselyitä on tullut runsaasti ja iloisena uutisena voin kertoa, että toukokuussa 2009 ilmestyy uusi levymme! Levynjulkkarit tapahtuvat "Maailma kylässä"- festareilla Helsingissä 23. ja 24. toukokuuta.
Rakkautta, voimaa ja valoa!!!!! Mimi ja Kuku

Kuulumisia Loviisan keikalta

http://kotisivukone.fi/files/kreisivaris.ajatukset.fi/Uutiset/mimijakuku_juttu_by_n_varis.jpg

keskiviikko 26. marraskuuta 2008

Aurinko nauraen nouskoon<3

Tämä on Mimin ja Kukun blogi. Tulevaisuudessa täältä pääsee näkemään julkiset keikkamme ja tuoreet kuulumiset. Virallisemmat sivumme löytyvät osoitteesta : www.mimijakuku.fi Yhteyden meihin saat soittamalla numeroon: 040- 83 223 88 /Anna, tai meilaamalla os: Mimi@mimijakuku.fi, ta Kuku@mimijakuku.fi